Arkiliikuntaa voi harrastaa näköjään missä vain. Tämän ja edellisen vuoden vaihteen tuntumassa olen tutustunut kuntoiluvälineeseen, joka yleisesti tunnetaan tukkisaksienkin nimellä. Viime kuuksusien sääolot ovat muistuttaneet lähinnä tuulettimella varustettua höyrysaunaa: aina tuulee ja on kosteaa ja viileää. No, siipan perintömetsässä puut esittivät haisevan vastalauseen ja päättivät ryhtyä joukolla makuuasentoon. Niitäpä sitten hikihatussa siipan veli on sahannut ja porukalla niitä sitten kyörätään metsästä, missä touhussa nuo tukkisakset on nyt sitten työvälineenä testattu.
Tänään metsässä oli märkää. Eilen ihanalta tuntunut lumisade muutti tänään olomuotoaanja tippui aina kohdalleosuessani puun oksalta pipoon, olkapäälle tai niskaan. Mutta märistä yllätyksistä huolimatta sakset kiinni tukkiin ja eikun kiskomaan kohti traktorin kärryä. Osa pökkelöistä oli jäätynyt kiinni maahan tai toisiinsa. Eräisiin sammal ja risut olivat jäätyneet kiinni - alapuolelle kuin lällättääkseen, että kiusa se on pienikin kiusa. Sitten vaan vankka etukeno ja vetämään. Pipo höyrysi ruumiinlämmön pyrkiessä 'savupiipun' kautta ulos. Ja kun puu ei tietenkään helpolla liikahtanut, piti puhkua ja puhaltaa. Mieleen tuli tosi elävästi kuva jonkun luontodokumentin puhvelista, joka niska köyryssä pärisyttää sieraimiaan ja puhkuu ja puhisee. Tunsin jonkinlaista yhteenkuuluvuutta tuon eläimen kanssa, kunnes huomasin etteivät voimat riitä samanmoisiin suorituksiin kukn muinoin.
Seuraavaksi kokeilin karjahtelua. Ei liene yllätys, ettei tukki liikkunut silläkään konstilla yhtään liukkaammin. Lopulta puhkuminen kuitenkiin palkittiin, puut nököttivät kiltisti kärryssä ja köröttely metsästä pois alkoi. Pihassa puut ladottiin pinoon, kärry peruutettiin omalle paikalleen puun alle ja that's it. Saksetkin muistin tuoda talteen. Jotta päivän urakadta jäisi voittajafiilis, haastoin vanhan Fergun loppumetreillä nopeuskisaan. Voitin! Puhveli 1 - Traktori 0 :)
